02 marraskuuta 2010

Väsymysmaksimus

Väsyttää. Toukokuusta lähtien olen tehnyt töitä täysillä tunneilla tänne saakka, käyden samalla viimeisiä kursseja koulussa ja tehden opinnäytetyötä. Nyt kun suurimmat ponnistelut on suoritettu (opinnäytetyö jätetty, muutama hassu kirjallinen tehtävä palauttamatta enää) tuntuu, että kuukahdan. En jaksa enää mitään. Tähän asti ei ole väsyttänyt, vaikken syys-lokakuussa viettänyt varmaankaan yhtään oikeaa vapaapäivää. Töiden vapaapäivät vietin koulussa.

Tänä viikonloppuna vietin ensimmäistä pitkää vapaatani tekemättä mitään kouluun tai töihin liittyvää. 4pvn vapaat tuntui luksukselle, sillä en ole viettänyt viikonloppuvapaata ½ vuoteen. Kävimme vanhempieni luona ja suoraansanottuna vain nukuin ja söin. Kävin myös Finlaysonin tehtaanmyymälässä ostamassa "pientäkivaa" uuteen asuntoon, näistä ostoksista myöhemmin.

Nyt haluan kuitenkin esitellä ajomatkojen tuloksen. Sukat kulkevat nimellä junasukka, mutta minä suoriuduin näiden tekemisestä autossa enkä junassa :) Sukat lähtevät ystävälleni syntymäpäivälahjaksi. (Hieman myöhässä kun tänään vasta lahja annetaan, vaikka syntymäpäivät olivat jo viikonloppuna)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti