30 marraskuuta 2010

Julkkareita seinille :)

Kuten kuka tahansa sisustusblogeja seurannut, on varmasti huomannut tämän "Keep calm and carry on" villityksen. Enpä minäkään voinut välttyä siltä ja tilasin meille sopivan julkkarin kera kahden muun kivan kaverin.

Tämä juliste on tylsän hauska. Ikeassa on vastaava, mutta musta/punaisena ja punaisesta en välitä. Onneksi löytyi muilla väreillä. (Tämä on varmasti myös hieno hamassa tulevaisuudessa lastenhuoneessa).



Tämän julisteen teksti muistuttaa ikuista pessimistiä kolikon kääntöpuolesta. Jollain tapaa pidän tällä hetkellä teksti-julisteista. Tällä hetkellähän meillä ei ole kuin yksi julistetaulu seinällä ja sekin pysynyt samana koko yhdessä olomme ajan. Ehkä on jo aika hieman päivittää..



Tässä se viimeinen juliste ja kaiken pahan (tai hyvän) alku. Ilman tämän julisteen metsästystä juuri tämän sävyisenä, olisin saattanut välttyä kahden edeltävän tilaamiselta. On se internet niin ihmeellinen ja helppo maailma, kun parilla napin painalluksella saan kotiini nuo kaunokaiset. Ihmeellistä on myös se, että Briteistä postikulut on alle 6e. Samoja summia ja suurempiakin saa pulittaa Suomen sisällä.

Kaikki kuvalainat täältä. (Kyseisestä paikasta siis myös tilasin julisteeni.)

29 marraskuuta 2010

Likapyykkiä pimeässä

Koko elämä taitaa tällä hetkellä pyöriä uuden asunnon, tulevan matkan ja ihan vähän myös uuden työn ympärillä. Eilen kiersimme erinäköisiä kauppoja varmistellen ja poissulkien valintoja joita tietokoneelta käsin olin tehnyt.

Kävimme tilaamassa uuteen asuntoomme sohvan, joka on samaa sarjaa nojatuolimme kanssa. Nojatuolin verhoilu on valkoinen, mutta sohvaa emme uskaltaneet tilata valkoisella verhoilulla (tunnen meillä kyläilevät lapset ja koirat liian hyvin..), vaikka kangas onkin vesipestävää. Tulisi vain liikaa likapyykkiä. Sohva tilattiin harmaana, joka on toinen pääväri sisustuksessamme, vai voiko harmaata väriksi kutsua? Lupailivat, että saisimme sohvan vielä tämän vuoden puolella. Kuvaa en laita, sillä internetissä oleva kuva ei tee oikeutta kyseiselle sohvalle.

Toinen mukava asia eiliseltä on joululahjan osto. Äitini valtuutti minut ostamaan itse itselleni joululahjaksi Block -lampun. Hän lupasi maksaa sen kunhan käyn ostamassa. Äiti oli sen verran avulias, että oli katsonut sen olevan Vepsäläisellä tarjouksessa hintaan 129e. Kävin valkkaamassa itselleni Blockin valkoisella johdolla. Oli käynyt ilmeisesti joku muukin valitsemassa, sillä saan odottaa omaani viikolle 51. Mukaan se ei siis heti lähtenyt.


T ei ymmärtänyt koko lampun päälle, mutta tarvitseeko sen? Ei minun mielestäni.

Lampusta siirryimme kohti ongelmia. Nimittäin emme löydä kelvollisia ja meidän budjettiimme sopivia kattovalaisimia. Tätä menoa meille niitä ei tule. En jaksa keskustella tästä edes enempää, kun eilen menetin jo asian tiimoilta hermoni.

ps. Sain opinnäytetyöstämme arvosanaksi 5. LOISTAVAA. Koulussa ei tarvitse enää käydä, todistukset jaetaan toisessa toimipisteessä 18.12. JES.

24 marraskuuta 2010

Kiirettä pukkaa

Phiu, pitkästä aikaa on edes hetki aikaa kirjoitella kuulumisia.

Lyhyesti ja ytimekkäästi
1. Sain sen haluamani työpaikan, aloitan tammikuussa Sri Lankan reissumme jälkeen. Nyt jännittää ja pelottaa ja harmitttaa. Ihanat työkaverit jäävät taakse ja rupean tekemään itsenäistä ja vastuullista työtä. Noh, onneksi työpisteeni siirtyy vain muutaman sadan metrin päähän. Pääsee ikävää helpottamaan jos liian kovaksi iskee.
2. Muuttopäivä varmistui! 29.12.2010 on avainten luovutus ja pääsemme kantamaan tavaroita sisään. Tämä on mahtavaa. Kerkeämme juuri siirtämään kaikki tavarat uuteen kotiin ja sitten porhallammekin jo reissuun.
3. Viikonloppuna vietimme mummini 85 -vuotis syntymäpäiviä. Uskomaton sissi tuo minun mummini. Toivottavasti vielä monet syntymäpäivät saamme viettää :)


Olen koko viikon iltavuorossa töissä, joka tarkoittaa minulle loistavaa aamuaikaa pakata kaikkea mahdollista jo laatikoihin. Olemme irtisanoneet nykyisen asuntomme vuokrasopimuksen, joten joulukuusta alkaen tänne alkaa virrata asunnon katsojia. Tervetuloa vaan tänne vaippalaatikoiden ihmeelliseen maailmaan tutustumaan. (Muuttolaatikkomme koostuvat siis pääosin vaippalaatikoista joita hamstraan töistä..)

Paljon on tehtävää ja pakattavaa mikäli aijon viettää joulun rauhassa ilman pakkaamista. Mutta mitäs sitä ei uuden kodin vuoksi tekisi :)

08 marraskuuta 2010

Asunnon valaistusta.

Me emme omista kattovalaisimia. Nykyisen asuntomme valaisimet ovat asunnon omistajan emmekä kokeneet tarpeelliseksi ostaa tähän vuokra-asuntoon uusia ja parempia. Nyt on siis oman kodin valaisimien uusimisen aika.

1. Ajattelimme ostaa Ikeasta kolme tälläista valaisinta keittiö-olohuone-akselillemme.


2. Näitä lampunjalkoja olen ostanut kaksi yöpöydän valaisimiksi. Varjostimet vielä puuttuvat.

3. Tämän lattiavalaisimen olemme ostaneet jo aikaisemmin. Sopii loistavasti nojatuolimme kaveriksi ja siinä tehtävässä tulee varmasti uudessakin asunnossa jatkamaan.

Jos muuton jälkeen rahaa on vielä jäljellä (ihan ku olisi..) niin haluaisin Tuplakuplan joko olohuoneeseen tai makuuhuoneeseen. Tämä taitaa jäädä kyllä vielä haaveeksi ja vaatii hieman säästämistä. Oikeastaan. Aika hyvällä mallillahan meidän kodin valaistus näyttäisi olevan. Vielä kun Pentikin lampunjalkoihin löytyisi hyvät varjostimet.

07 marraskuuta 2010

Lopun alkua ja uuden tuloa

Kiire ja väsymys valtaavat edelleen. Uskalsin kuitenkin tänään kurkistaa kalenteriin ja todeta, että kahden viikon kuluttua kaikki on ohitse. Opinnäytetyö esitetty seminaarissa, kypsyysnäyte kirjoitetttu sekä kaikki kurssityöt palautettu. Arvosanatkin saan tietoon jo 2½vkon kuluttua. Kai ihminen jaksaa vielä viimeiset puristukset kun on pakko?

Aikaisemmassa postauksessa odotin kutsua työhaastatteluun tai vanhalle sopimukselle jatkoa. Sain molemmat. Nyt odotan ensi viikolla tietoa sainko paikkaa vai en. Tyytyväinen olen kuitenkin. Olin yksi neljästä haastatellusta, hakijoita kun oli yli 20. Tällä hetkellä tuntuu, että ottaisin työtarjouksen kiljuen vastaan. T:kin kun toivoisi enemmän yhteistä aikaa (lue: molemmilla virastotyöaika). Odotusta ensi viikolle lisää myös mahdollinen tieto muuttopäivästä. Olemme siivonneet, siivonneet ja vielä vähän siivonneet täällä vanhassa asunnossamme laatikoita ja kaappeja. Pyrimme laittamaan kiertoon kaiken mahdollisen ja pitämään roskiin menevän tavaran minimissä. Tässä olemmekin onnistuneet paremmin kuin odotin. Hyvä me.

Jostain kun vielä saisin voimia jaksaa kaksi viikkoa, olisin onnellinen ja voisin keskittyä kunnolla pistämään kasaan tätä 1½ vuoden elämää nykyisessä asunnossamme. Uudet tuulet ahdistavat, mutta mikäpä minua ei ahdistaisi..

Lopuksi muutama (luvaton) kuva uuden asuntomme keittiöstä ja sen ylpeästä omistajasta. Viimeisenä kuva parvekkeemme maisemista.



02 marraskuuta 2010

Väsymysmaksimus

Väsyttää. Toukokuusta lähtien olen tehnyt töitä täysillä tunneilla tänne saakka, käyden samalla viimeisiä kursseja koulussa ja tehden opinnäytetyötä. Nyt kun suurimmat ponnistelut on suoritettu (opinnäytetyö jätetty, muutama hassu kirjallinen tehtävä palauttamatta enää) tuntuu, että kuukahdan. En jaksa enää mitään. Tähän asti ei ole väsyttänyt, vaikken syys-lokakuussa viettänyt varmaankaan yhtään oikeaa vapaapäivää. Töiden vapaapäivät vietin koulussa.

Tänä viikonloppuna vietin ensimmäistä pitkää vapaatani tekemättä mitään kouluun tai töihin liittyvää. 4pvn vapaat tuntui luksukselle, sillä en ole viettänyt viikonloppuvapaata ½ vuoteen. Kävimme vanhempieni luona ja suoraansanottuna vain nukuin ja söin. Kävin myös Finlaysonin tehtaanmyymälässä ostamassa "pientäkivaa" uuteen asuntoon, näistä ostoksista myöhemmin.

Nyt haluan kuitenkin esitellä ajomatkojen tuloksen. Sukat kulkevat nimellä junasukka, mutta minä suoriuduin näiden tekemisestä autossa enkä junassa :) Sukat lähtevät ystävälleni syntymäpäivälahjaksi. (Hieman myöhässä kun tänään vasta lahja annetaan, vaikka syntymäpäivät olivat jo viikonloppuna)